Tässä olisi nyt sitten toinen osa. En oikein jaksanut tehdä tätä hirveän nopeasti edellisen osan jälkeen, mutta olkaa hyvät. Lupasin tehdä tämän tällä viikolla ja tein. (Ai niin tämä pitää mainita ennen kuin unohdan. Olen sitten tehnyt itse kaikki tarinan talot ja maisemat.) Kuvia 42 kpl.

Ja sitten olikin aika jättää kuninkaallinen perheemme joksikin aikaa ja siirtyä tutkiskelemaan muiden perheiden eloa. Springlake oli aikoinaan tunnettu suku, ja heidän kartanonsa oli jo vanha. Sisustus kyllä uusittiin aina tarpeen mukaan.

Kartanossa elämäänsä viettivät kreivi Theodor ja kreivitär Paulette. Heillä oli tytär nimeltä Loviisa, jota omasta mielestään ei ollut kohdeltu hänen arvonsa mukaisesti.

"Kulta, oletko jo tehnyt ruoan?" Theodor huhuili ruokailuhuoneesta vaimolleen. "Kohta, rakas", kreivitär vastasi. "Äh, ei tämä onnistu", hän ajatteli.

Kreivitär kantoi ruoan pöytään. "Ole hyvä." "Kiitos." He söivät hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa. "Missä Loviisa on?" Theodor kysyi sitten. "Luultavasti opiskelemassa", Paulette vastasi.

Kohta Loviisa saapuikin huoneeseen. "Mitä syödään?" hän kysyi. Kreivitär oli juuri vastaamassa, mutta hänen miehensä oli nopeampi: "Se on: "Mitä syömme?", Loviisa. Ei, mitä syödään." "Anteeksi", Loviisa sanoi ja irvisti niin, ettei Theodor nähnyt sitä.

Kreivittären oli vaikea pidätellä naurua, mutta vakavoitui. "Syömme pasteijoita", hän vastasi muistettuaan kysymyksen.

Loviisa istahti pöytään. "Mitä olet oppinut tänään?" kreivi kysyi. "Taas hän kysyy tuota", Paulette ajatteli. "Olen oppinut paljon uutta, Isä. Osaan jo laskea yhteen- ja vähennyslaskuja", Loviisa vastasi.

"Hyvä, hyvä", kreivi myhäili tyytyväisenä. Kreivitär katseli lastaan ja ajatteli: "Toivottavasti hänestä ei tule täysin samanlaista kuin isästään, vaikka pahalta näyttääkin."

Ilta oli tulossa ja kreivitär huomasi, että ei ollut lukenut erästä kirjaa, jonka aikoi lukea tänään, loppuun. Hän siis palasi olohuoneeseen ja jatkoi lukemista.

"Mitä sinä täällä vielä teet?" kuului Pauleten vierestä ja hän hätkähti. Paulette kääntyi ympäri ja näki Theodorin.

"En minä mitään. En vain saanut unta", hän vastasi. "Mennään takaisin nukkumaan."

Aamuisin Theodor antoi Loviisalle yksityisopetusta, eikä tämäkään aamu ollut poikkeus. "Mitä tämä tarkoittaa, Isä?" Loviisa kysyi. Theodor katsoi Loviisan näyttämää kohtaa ja vastasi: "Se on saksaa. Itse en osaa vielä kääntää tuota, koska en ole vielä niin pitkällä sen opiskelussa."

"Aina selitys valmiina", Loviisa ajatteli. Kreivitär katseli itseään peilistä. "Taasko minun mahani on kasvanut?" hän mietti, "kohta en mahdu enää ovista sisälle."

Kreivi oli huomannut Pauleten raskauden, muttei ollut keksinyt mitään kommentoitavaa hänen tilaansa. "Toivottavasti saamme tulevan perillisen", hän vain mietti hiljaa itsekseen.

Päivät kuluivat. Springlaken perhe jatkoi elämäänsä normaalisti eli suurimmaksi osaksi opiskellen. Theodor oli heistä pahin tässä asiassa. Häntä ei näkynyt paljoa päivän aikana, koska hän vietti suurimman osan ajastaan opiskellen uusia asioita.

Hän oli mennyt aikoinaan naimisiin vaimonsa kanssa, koska heillä oli yhteinen kiinnostuksen aihe eli kirjat. Heidän tyttärensä oli perinyt saman piirteen heiltä.

"Äiti, ojentaisitko tuon kirjan minulle?" Loviisa kysyi ollessaan eräänä päivänä kahdestaan äitinsä kanssa olohuoneessa. "Etkö voi itse ottaa? Sehän on ihan vieressäsi." "En yletä siihen ja olen nyt hankalassa paikassa." "Enkö minä sitten ole? Olen sentään raskaana", kreivitär ajatteli.

Paulette huokaisi, mutta nousi ylös ja ojensi kirjan Loviisalle. "Kiitos", Loviisa sanoi ja väläytti pirullisen hymyn äidilleen. "Jaha, neiti Prinsessa iski jälleen", kreivitär ajatteli, "hänen isänsä hemmottelee hänet piloille, kun hän opettaa hänelle kaiken. Tyttö luulee olevansa muiden yläpuolella."

Paulette istahti takaisin kirjansa ääreen. Paulette piti enemmän kertomuksista ja tarinoista kuin tietokirjoista, toisin kuin miehensä ja tyttärensä.

Aika kului ja kreivittären synnyttämisen aika iski eräänä päivänä kesken ruoanlaiton. Vauva siis syntyi keittiössä, ja hänen todettiin heti olevan tyttö. "Merkitseeköhän tämä sitä, että hänestä tulee hyvä kokki?" Theodor kiusoitteli, kun huomasin Pauleten laittaman ruoan palaneen pohjaan.

"Minkä annamme hänelle nimeksi?" kreivitär kysyi. "Hmm... Lucy, Erika, Harriet...", kreivi alkoi luetella. "Annmarie", Loviisa pisti väliin. Hän oli saapunut keittiöön kesken nimenselvityksen ja ehdotti ensimmäisen mieleen tulleen nimen. Kaikki menivät hiljaisiksi ehdotuksen kuultuaan.

Nimi kuulosti juuri sopivalta rauhalliselle ja suloiselle lapsukaiselle. Ehdotus hyväksyttiin väittelemättä. Annmarie haukotteli, ja hänet vietiin petiin nukkumaan.

"Miksi hänen pitää olla juuri minun huoneessani?" Loviisa väitti vastaan, "eikö häntä voi laittaa muualle?" "Kyllähän sinä Loviisa-rakas tiedät, ettei meillä ole tarpeeksi tilaa", Theodor sanoi ja taputti häntä päähän. Loviisa olisi vielä voinut väittää vastaan, muttei alkanut siihen, koska tiesi jäävänsä tappiolle.

Loviisa mulkaisi vauvaa ja poistui huoneesta ripeästi. Theodor katsahti vauvaan poistuessaan huoneesta ja ajatteli: "Perijä olisi ollut hyvä saada..." Ainoastaan Paulette oli täysin tyytyväinen tapahtuneeseen. "En anna tapahtua sinulle mitään pahaa", hän sanoi, "minä suojelen sinua."

Näytti siltä kuin Annmarie olisi hymyillyt juuri ennen nukahtamistaan kuin olisi ymmärtänyt sanat. Paulette poistui hiljaa huoneesta ja sulki oven jäljessään.

Olohuoneessa hän tapasi Theodorin ja Loviisan. "Loviisa, minulla on sinulle tärkeää asiaa", Theodor sanoi. Loviisa valpastui: "Niin millaista, Isä?"

Kreivi ryki kurkkuaan nähdessään Loviisan odottavan katseen. "Kuningas kysyi minulta tässä vähän aikaa sitten erästä asiaa ja vastasin hänelle myöntävästi. Olemme sopineet, että aikanaan sinä nait hänen poikansa."

Loviisa mykistyi. Hän muuttui aivan punaiseksi vihasta. "Mitä?! Edgarhan on vasta vauva! Miten minä voisin mennä naimisiin vauvan kanssa?" hän huusi vihoissaan.

"Kulta, voisitko tuoda SEN?" kreivi pyysi Pauletelta. Lähtiessään hakemaan kyseistä asiaa Paulette kuuli kauan aikaa Loviisa huudon.

Kohta Paulette saapui takaisin raahaten perässään lasipulloa. "Tämän avulla sinä voit naida hänet", Theodor kertoi Loviisalle. "Mitä se on?" Loviisa kysyi ja mulkaisi pulloa. "Se on nuorennusjuomaa. Sen avulla elät kauemmin", Paulette vastasi. Vähän aikaa Loviisa oli ihan hiljaa, mutta sitten hänen kasvoilleen levisi ilkeä hymy. Theodor myhäili hiljaa: "Tämähän onnistui odotettua paremmin."

Sitten Paulette muisti vauvan ja ryntäsi katsomaan häntä. Vauva oli hereillä, muttei ollut päästänyt äännähdystäkään taistelun aikana. "Oletpa sinä rauhallinen", kreivitär sanoi Annmarielle ja peitteli tämän.

Theodor oli jo mennyt nukkumaan, mutta Loviisa istui vielä lukemassa saksaa. "Aion tulla paremmaksi kuin isä", hän uskoutui äidilleen, "en aio olla tyhmä. Tulen vielä viisaaksi."

Kreivitär hymyili hänelle, vaikka miettikin, että siinä meni hänen toiveensa Loviisan suhteen. Mutta Annmariessa oli vielä toivoa...

Kreivitär passitti Loviisan nukkumaan ja lähti itsekin makuuhuoneeseen päin. Sieltä hän löysi Theodorin lukemassa.

"Odotin sinua", hän sanoi. Theodor hilautui Pauleten viereen ja kuiskutti jotain hänen korvaansa. "Ei tänään", Paulette vastasi, "olen liian väsynyt."

Kreivi närkästyi, muttei sanonut vastaan. "Öitä", Paulette sanoi, muttei saanut vastausta.

--------------------

Tästä tuli vähän lyhyempi kuin edellisestä. Anteeksi. T_T Kommenttia saa laittaa. ^_^